— Ettekö tahdo minuakaan mukaanne?
— Se on aivan mahdotonta, hyvä ystävä.
— Mutta olkaa sitten ainakin varovainen, armollinen herra.
— Ah! — virkkoi Bussy nauraen, on hyödytöntä puhua minun varovaisuudestani. Sen ominaisuuden suhteen minut kyllä jo tunnetaan.
Bussy söi päivällistään ikäänkuin ei lainkaan olisi tiennyt, missä, miten ja milloin hän söisi. Kun kello oli lyönyt kahdeksan, otti hän parhaimman miekkansa, pisti, kuninkaan äsken antamasta kiellosta huolimatta, pari pistoolia vyöhönsä ja kuljetutti itsensä kantotuolissaan Saint-Paulin kadulle.
Sinne saavuttuaan tunsi hän pian tuon pikku madonnankuvalla varustetun talon, laski sitten neljä seuraavaa taloa, tuli vakuutetuksi siitä että viides oli oikea, ja meni sitten, väljään kappaansa kääriintyneenä, loitommaksi, asettuen Sainte-Catherinen kadun kulmaukseen ja vakaasti päättäen odottaa siellä kaksi tuntia, ja että, ellei ketään sen ajan kuluessa näyttäytyisi, hän senjälkeen toimisi omin neuvoin.
Saint-Paulin kello oli juuri lyönyt yhdeksän, kun Bussy alotti vartioimisensa.
Tuskin oli hän ehtinyt seisoa siinä kymmentä minuuttia, kun hän jo, kovasta pimeästä huolimatta, näki kahden ratsastajan lähestyvän. Päästyään Tournellesin hotellin kohdalle ratsastajat pysähtyivät. Toinen niistä astui alas satulasta ja antoi ohjat toiselle, joka luultavasti oli palvelija, ja nähtyään tämän palaavan takaisin samaa tietä, jota he olivat tulleetkin, ja häviävän pimeyteen suuntasi toinen askeleensa sitä taloa kohti, jonka Bussy oli saanut vartioitavakseen.
Talon lähelle tultuaan katseli tuo tuntematon varovasti ympärilleen joka puolelle ja meni sitten portista sisälle.
Bussy kuuli, että portti suljettiin. Kreivi odotteli hetkisen peläten, että tuo salaperäinen henkilö ehkä oli jäänyt tähystelemään portinluukusta. Muutamain minuuttien kuluttua avasi Bussy itse hiljaa portin ja astui siitä sisään.