Siinäkö kaikki? mutisi kuningas.
Saint-Luc huomasi tehneensä tyhmyyden ja jatkoi senvuoksi:
— Minä lausuin hänelle hyvää iltaa, sire, mutta lisäsin samalla, että minä huomis-aamuna saisin kunnian sanoa hänelle hyvää huomenta.
Tämä valhe oli olevinaan viittaus kaksintaisteluun.
— Ahaa, virkkoi Henrik, sitäpä minä aavistinkin, hurjuri!
— Mutta teidän majesteettinne suvainnee pitää tämän salaisuuteni omana tietonaan! lausui Saint-Luc.
— Ohoo, sanoi Henrik, en minä kysele tätä tehdäkseni sinulle esteitä. Onpa totisesti totta, että jos sinä vapautat minut tuosta miehestä, saamatta itse naarmuakaan, niin…
Suosikit heittivät tällöin toisiinsa salaisia silmäyksiä, mutta Henrik III ei ollut niitä huomaavinaan.
— Sillä, jatkoi kuningas, tuo narri on siihen määrään röyhkeä, että…
— Niin kylläkin, puuttui Saint-Luc puheeseen; mutta olkaa kuitenkin, sire, vakuutettu siitä, että hän ennemmin tahi myöhemmin on löytävä voimakkaampansa.