— Herrani, sanoi hän, varmaankin aiheuttavat äsken lausumani sanat sen keskustelun, jota näytte haluavan?
— Äsken lausumanne sanatko? toisti Saint-Luc mitä kohteliaimman näköisenä; anteeksi, mutta minä en ole kuullut mitään, en kerrassaan mitään. Havaitsin teidät ja halusin vaan lausua teidät tervetulleeksi ja kiittää teitä siitä kunniasta, minkä läsnäolollanne talolleni osotatte.
Bussy oli joka suhteessa voittamaton henkilö; urhoollinen uhkarohkeuteen asti, mutta samalla oppinut, sukkela ja säädyllinen. Hän tunsi Saint-Luc'in rohkeuden ja ymmärsi vallan hyvin, että isännän ominaisuus esti hänen tällä hetkellä tuota rohkeuttaan näyttämästä. Kenelle muulle tahansa Bussy olisi virkkanut tavallisen sananpartensa tai oikeammin kaksintaisteluvaatimuksensa; mutta nyt hän tyytyi vaan kumartamaan Saint-Luc'ille ja muutamin ystävällisin sanoin vastaamaan tämän kohteliaisuudenosotukseen.
Ahaa, virkkoi Henrik, huomattuaan Saint-Luc'in keskustelevan Bussyn kanssa, luulenpa, että kukkopoikani antaa tuolle kerskailijalle pienen läksyn.
Siinä hän tekee oikein; mutta minä en tahdo, että hänet tapetaan. Riennä, Quélus; ei, älä sinä, Quélus, sinulla on huono pää; vaan sinä, Maugiron: mene sinä tuonne kuulemaan, mitä hän sanoo.
Maugiron riensi pois, mutta Saint-Luc sen huomasi ja saapui jo puolitiessä häntä vastaan.
— Mitä sanoit tuolle Bussy-narrille? kysyi kuningas.
— Minäkö, sire?
— Niin, sinä juuri.
— Minä sanoin hänelle hyvää iltaa, vastasi Saint-Luc.