— Mitä minuun tulee, on asia kokonaan toinen. Minähän olen prinssin ystävä ja uskottu.
— Mutta, hyvä herra, — huudahdin minä, — kun te kerran olette prinssin ystävä ja uskottu, niin…
— Niin petän minä hänet teidän tähtenne. Niin, se on totta. Mutta sanoinhan minä teille äsken myöskin sen, että minä uskallan panna elämäni alttiiksi pelastaakseni teidän kunnianne.
Kreivin sanoissa oli niin vakuuttava ääni, että vaikka minusta olikin kovin vastenmielistä jättäytyä hänen turviinsa, en kuitenkaan tullut väittäneeksi mitään vastaan.
— Kuulkaa! — sanoi kreivi. — Jos vielä epäilette, niin katsokaapas tuonne!
Hän viittasi kädellään ja minä näin joukon ratsastajia, jotka lähenivät linnaa.
— Mitä nuo ovat? — kysyin minä.
— Siinä saapuu Anjoun herttua seurueineen, — vastasi kreivi.
— Neiti, neiti! — huusi Gertrud. — Siinä tapauksessa meillä ei ole yhtään aikaa hukattavana!
— Olemme jo kuluttaneet liiaksi kallista aikaa — virkkoi kreivi. — Tehkää, jumalan tähden, heti päätöksenne!