— Saanko minä siis taaskin nähdä isäni?
— Kahden tunnin kuluttua.
— Ah, hyvä herra, jos te puhutte totta… Minä keskeytin lauseeni. Kreivi nähtävästikin tahtoi kuulla ajatuksen loppuun.
— Voitte luottaa minun myötätuntooni, — lisäsin minä vapisevalla äänellä, sillä minä aavistin, mitä hän tuosta myötätunnosta saattoi odottaa.
— Hyvä neiti, — virkkoi nyt kreivi, — oletteko sitten valmis tulemaan minun mukanani?
Minä katsahdin levottomasti Gertrudiin. Saattoi helposti havaita, etteivät kreivin synkät kasvonpiirteet herättäneet hänessäkään luottamusta.
— Ajatelkaa, että jokainen minuutti, mikä kuluu, on kalliimpi kuin mitä milloinkaan voitte aavistaa, — sanoi kreivi. — Olen jo viipynyt täällä lähes puolen tuntia. Kello on kohta kymmenen, ja silloin saapuu prinssi Beaugén linnaan. Jos hän ehtii saapua, en minä voi muuta kuin panna hyödyttömästi elämäni alttiiksi, elämäni, jonka menettämistä tällä hetkellä en ajattele, sillä toivon nyt vielä voivani pelastaa teidät.
— Mutta miksi ei isäni ole tullut tänne?
— Urkkijat ympäröivät teidän isäänne. Hän ei voi astua askeltakaan ilman että saataisiin selville, mihin hän menee.
— Entä miten on teidän itsenne laita? — kysyin minä.