Otin heti esille isäni kirjeen… Tässä se on, kreivi Bussy. Minä otan teidät tuomariksi. Lukekaa itse.
Bussy otti kirjeen ja luki:
'Rakas Dianani! Jos sinä, kuten otaksun, pyyntöni mukaisesti olet seurannut Monsoreaun kreiviä, niin on hän jo varmaankin sinulle sanonut, että sinä onnettomuudeksesi olet liian paljo miellyttänyt Anjoun herttuaa ja että tämä ruhtinas on kuljetuttanut sinut Beaugén linnaan. Päätä siis tästä, mitä sinun on tuon ruhtinaan puolelta pelättävä ja millainen kohtalo sinua uhkaa. Mutta onpa olemassa keino tämän häpeän estämiseksi, häpeän, jota minä en jaksaisi kestää, ja se on siinä, että sinä ojennat kätesi jalolle ystävällemme. Kun sinä kerran olet Monsoreaun kreivitär, tietää kreivi kyllä suojella vaimoansa, ja hän on vannonut sen tekevänsäkin kaikin ajateltavissa olevin keinoin. Toivomukseni siis on, rakkahin lapseni, että tämä avioliitto solmitaan mahdollisimman pian. Ja jos sinä minun toivomukseni täytät, niin annan minä sinulle isällisen siunaukseni ja rukoilen Jumalan lahjoittamaan sinulle kaiken sen onnellisuuden, jollaista hänen rakkautensa jakelee sinunlaisillesi sydämille.
Sinun oma isäsi'.
— Jos tämä kirje todellakin on teidän isänne kirjoittama, hyvä rouva, — sanoi Bussy, — niin onhan se, sen pahempi, aivan liian selvä.
— Kyllä se on hänen, siitä ei ole epäilemistäkään. Mutta kuitenkin luin minä sen kolmasti läpi, ennenkuin tein mitään päätöstä. Hetken kuluttua kutsuin minä kreiviä.
Hän astui heti sisälle, ja siitä sain selville että hän jo oli odotellut oveni ulkopuolella.
— No, — kysyi hän, — oletteko lukenut kirjeen?
— Olen, — vastasin minä.
— Epäilettekö edelleenkin minun alttiuttani ja kunnioitustani?