— Hyvä herra, — sanoin minä, — minä tulen mukaanne. Mutta La Châtre'ssa me selvitämme ehtomme.
— Se on toisin sanoen sitä, hyvä neiti, — vastasi kreivi, — että te La Châtre'ssa tulette antamaan minulle määräyksiänne.
Tämä näennäinen alistuminen ei minua lainkaan rauhoittanut. Kuitenkin minä, koskapa minulla ei ollut muutakaan keinoa välttää Anjoun herttuan ahdistelemisia, jatkoin äänettömänä matkaani. Päivän sarastaessa me saavuimme La Châtre'en. Mutta sen sijaan että olisimme ratsastaneet suoraan kylään ohjasimmekin hevosemme muutamalle syrjäiselle tuvalle.
Minä pysäytin äkisti hevoseni.
— Mihin me nyt menemme? — kysyin minä.
— Kuulkaahan, hyvä neiti, — vastasi kreivi. — Minä olen jo huomannut teidän oivallisen ymmärryksenne, ja juuri tähän ymmärrykseenne minä nyt vetoon. Kuinka me voisimmekaan, koettaessamme paeta ruhtinaan edestä, joka lähinnä kuningasta on valtakunnan mahtavin mies, mennä sisälle tavalliseen ravintolaan kylän keskelle, missä ensimäinen talonpoika, joka meidät näkisi, antaisi meidät ilmi? Yhden ihmisen voisi kyllä lahjoakin, mutta ei kokonaista kyläkuntaa.
Kreivin kaikkiin sanoihin sisältyi niin paljo tarkkanäköisyyttä, etten minä voinut väittää mitään vastaan.
Tupaan tultuamme näytti siltä, että meitä jo oli odotettu. Minun huomaamattani oli joku joukkueestamme jo edeltäpäin ratsastanut tänne. Ja aimo takkavalkea rätisi loimuten tuvan viereisessä pienessä siistissä kamarissa, jossa valmiiksi laadittu vuode oli odottamassa.
— Tässä on teidän huoneenne, hyvä neiti, — lausui kreivi. — Minä nyt vartoon teidän määräyksiänne.
Sitten hän kumarsi ja jätti minut yksin.