— Juuri sitä samaa aioin minäkin teille ehdottaa rauhoittaakseni teitä…
— Ja kolmas ehto on sellainen, että avioliittoamme, ellen minä puolestani pitäisi sen ratkaisemista välttämättömänä, ei solmita muuten kuin isäni läsnäollessa.
— Se on minunkin hartain toivomukseni, ja minä luotan hänen siunaukseensa, niin että taivaskin sitten liittoamme siunaisi.
Minä en voinut enää puhua. Olin luullut kreivin näitä kolmea ehtoa vastustavan, mutta ne päinvastoin näyttivät sopivan hänen omiinkin suunnitelmiinsa.
— Ja nyt, hyvä neiti, — sanoi Monsoreaun kreivi, — sallinette, että minä vuorostani annan teille eräitä neuvoja?
— Puhukaa vaan, hyvä herra.
— Ensimäinen olisi sellainen, että te matkustaisitte yönaikaan.
— Siihen suostun.
— Sitten, että te jättäisitte minun huolekseni pysähdyspaikkojen valinnan. Kaikki varovaisuustoimenpiteeni tarkoittavat vain yhtä ja samaa asiaa, nimittäin sitä, että te pääsisitte turvaan Anjoun herttualta.
— Jos te, hyvä herra, kuten väitätte, todellakin minua rakastatte, niin ovathan etumme yhteisiä. Minulla siis ei ole mitään vastaväitteitä.