Se muistutti jotain tavattoman suurta, neljän pyörän päälle asetettua laatikkoa. Se oli noin viisitoista jalkaa pitkä ja kahdeksan jalkaa leveä ja oli sisäpuoleltaan hyvin topattu. Siellä missä tie oli huono käytettiin kahdeksan muuliaasin sijasta suurta härkälaumaa.
Tähän laatikkoon mahtui kuningas Henrik III hoveineen, lukuunottamatta kuningatarta, joka hyvin harvoin matkusti puolisonsa mukana.
Paitsi itseään kuningasta matkusti näissä merkillisissä ajopeleissä hänen henkilääkärinsä Marc Miron, hänen kappalaisensa, jonka nimeä emme tiedä, hänen hovinarrinsa Chicot sekä viisi tai kuusi suosikkia, joista tällä kertaa olivat mukana Quélus, Schomberg, d'Epernon, d'O ja Maugiron. Lisäksi oli niissä pari suurta vinttikoiraa, jotka silloin tällöin haukotellen kurkottivat käärmemäisiä päitään noitten istuvain, loikovain, seisovain tai polvillaan olevien henkilöiden keskeen. Lopuksi oli siellä vielä kori, jossa oli pieniä englantilaisia koiranpentuja, ja sitä koria kuningas piteli joko polvillaan tai sitten kaulassaan riippuvassa nauhassa.
Katokkeesta riippui kullatuista teräslangoista tehty lintuhäkki, ja sen sisällä oli mitä kauneimpia turtturikyyhkysiä. Tällä kertaa oli noissa kuninkaallisissa paareissa vielä pari kolme apinaa, koska nuo eläimet siihen aikaan olivat muodissa viimeisen valoisilaisen hovissa.
Marmorinen madonnankuva oli asetettu paarien perällä olevaan kullattuun komeroon. Madonnan, katse näytti näkemästään hyvin hämmästyneeltä.
Kaikissa sen aikuisissa suorasanaisissa ja runomuotoisissa pilakirjoituksissa — ja niitä oli paljo — oli varsin usein kosketeltu noita kuninkaallisia paareja, ja niitä nimitettiinkin Noakin arkiksi.
Kuninkaan istuinpaikka oli ihan madonnankuvan alla. Hänen jalkainsa juuressa istuivat Quélus ja Schomberg, ja kutoivat nauhaa. Se olikin sen ajan nuorten miesten vakavimpia toimia, ja muutamat olivatkin siinä taidossa kehittyneet sangen pitkälle. Muutamassa nurkassa istui Maugiron ja ompeli harso-ompelusvaakunaansa uutta lauselmaa, jonka hän luuli omaksi keksinnökseen, vaikka olikin sen vain palauttanut entuudesta muistiinsa. Toisessa nurkassa keskustelivat kappalainen ja lääkäri keskenään. D'O ja d'Epernon, silmät yhäkin unisia, tähystelivät silloin tällöin uudinten välistä ja haukottelivat kilpaa vinttikoirien kanssa. Lopuksi nähtiin Chicotin istuvan portaalla, sääret paarien ulkopuolella, niin että hän mielensä mukaan voi laskeutua ajopelistä alas ja nousta niihin takaisin, ja hänen kuultiin lakkaamatta laulavan virsiä, lukevan pilakirjoituksia sekä ajan vallitsevan vimman mukaisesti sepittävän tilapäisiä pilkkarunoja, ja hovimiehiin nähden hän osasi käyttää niissä sellaisia vertauksia, että ne olivat hyvin epämieluisia niille, joihin hän tällä tavoin sattui hyökkäyksensä kohdistamaan.
Kun oli päästy Place du Châteletin kohdalle, alkoi Chicot veisata virttä.
Kappalainen käännähti silloin ympäri ja rypisti silmäkulmiaan.
— Chicot, ystäväni, — virkkoi kuningas, — varoppas vähän. Iske suosikkeihini niin paljo kuin haluat, ole häijy minua itseänikin kohtaan, sano mitä haluat meidän Herrastamme, sillä jumala on hyvä, mutta älä iske ivaasi kirkkoa vastaan.