— Ei, ei se hän ole, — huomautti Henrik, joka hyväntahtoisesti suvaitsi vastata Chicotin pilaan. — Minä tarkoitan veljeäni Fransia.
— Ahaa, oletpa oikeassa. Hän ei ole veljesi Herrassa, hän. Hyvä, hyvä, sinä tarkoitat Fransia, Jumalan armosta Ranskan kuninkaallista prinssiä, Brabantin, Luxenburgin, Gelderin, Alenconin, Anjoun, Tourainen, Berryn, Evreuxin ja Châtaan-Thierryn herttuaa, Flanderin, Hollannin, Zeelannin, Zutphenin, Mainen, Perchen, Nantesin, Meulonin ja Beaufortin kreiviä, Frieslannin ja Mechelnin herraa, Belgian vapauden puolustajaa, jolle luonto on antanut yhden nenän ja rokot kaksi, ja josta minä olen sepittänyt seuraavan laulun:
Ei kumma ole laisinkaan, jos kaksi nenää Fransill' on. Ken naamiota käyttää vaan, kaks nokkaa saa se kelvoton.
Suosikit räjähtivät täyttä kurkkua nauramaan, sillä Anjoun herttua oli heidän personallinen vihamiehensä, ja prinssiin kohdistettu epigrammi sai heidät hetkeksi unohtamaan ne solvaukset, jotka Chicot juuri äsken oli heihin itseensä suunnannut.
Kuningas, johon tähän asti oli sattunut vain muutamia kipinöitä tuosta ilotulituksesta, nauroi vieläkin makeammin kuin nuo toiset. Jaellessaan sokeria ja leivoksia koirilleen, kohdisti hän pistopuheensa veljiinsä ja ystäviinsä.
Äkkiä huudahti Chicot:
— Se ei ole lainkaan politisesti meneteltyä sinun puoleltasi. Henrik, se on liian rohkeata ja varomatonta.
— Mikä niin? — kysyi kuningas.
— Chicotin kunnian kautta, sinun pitäisi olla vaiti semmoisista asioista. Hyi!
— Mistä asioista? — uteli Henrik kummastuneena.