— Niin, kuolema hänelle! huusi La Hurière. — Jos hän sattumalta tulee Tähti-ravintolaan, niin lupaan minä… mutta sinne hän ei tule. Kettua ei kahta kertaa vangita samaan loukkoon. Hän menee kyllä asumaan muualle jonkin hyvän ystävänsä luo, sillä on sillä kerettiläisellä ystäviä. No niin. Juuri näiden ystäväin lukua on koetettava saada vähennetyksi. Yhdistyksemme on pyhä, Liigamme on laillinen, sen on pyhittänyt ja siunannut pyhä isämme, paavi Gregorius III. Minä vaadin, ettei tätä enää pidetä salassa, vaan että kortteleiden tarkastusmiehille jaetaan listoja, niin että he voivat kiertää talosta taloon ja kehottaa kaikkia kunnon kansalaisia merkitsemään niihin nimensä. Ne, jotka sen tekevät, olkoot ystäviämme, mutta niitä, jotka siitä kieltäytyvät, pidämme vihollisinamme. Ja jos vielä tilaisuus tarjoutuu uuteen Bartolomeuksen-yöhön, mikä oikeille uskovaisille näyttää tulevan yhä välttämättömämmäksi, niin teemme me sen saman, jonka kerran ennenkin olemme tehneet, ja säästämme siten Herraltamme vaivan erottaa ohdakkeet nisuista.
Tätä puhetta palkittiin myrskyisin suosionosotuksin. Kun ne olivat loppuneet, korotti sama munkki, joka jo ennenkin oli puhunut, äänensä ja lausui:
— Pyhä yhdistys kiittää veli La Hurièreä hänen innokkuudestaan. Hänen tekemänsä ehdotus otetaan harkittavaksi ja äänestys siitä toimeenpannaan korkeimmassa neuvostossa.
Uusia hyvähuutoja. La Hurière kumarteli monta kertaa, laskeutui sitte saarnastuolista alas ja meni istumaan paikalleen, ikäänkuin voitonriemunsa painosta nääntyneenä.
— Ahaa, — mutisi Chicot. — Alanpa jo tätä hieman käsittää. Poikani Henrikin katolilaisuuteen luotetaan vähemmän kuin Guisein. Koska Mayennellä on sormensa tässä pelissä, niin on luultavaa, että Guiset aikovat keskelle valtiota muodostaa itselleen pikku yhteiskunnan, jota he aikovat hallita niin että suuri Henrik, joka on kenraali, ottaa osalleen armeijan, paksu Mayenne ottaa porvarit ja tuo kuulu kardinaali kirkon. Ja seuraus siitä on oleva se, että Henrik poikani jonakin kauniina päivänä saa havaita, ettei hänellä ole hallittavanaan mitään muuta kuin rukousnauhansa, ja hänen pyydetään hyvin kohteliaasti vetäytymään johonkin luostariin. Tämä on, kautta sieluni autuuden, hyvin järjestettyä! Niin, mutta… onpa vielä jälellä Anjoun herttua, onpa saakuri soikoon! Miten hänestä sitten päästään?
— Veli Gorenflot! — huusi nyt sama ääni, joka jo oli huutanut ylihovijahtimestarin ja La Hurièren nimet. Mutta oliko nyt niin, että Chicot oli ajatuksiinsa vaipunut, tai ei hän sitten ollut tuohon nimeen tottunut, vaikkapa hän oli anastanutkin veli Gorenflotin nimen ja kaapun, pääasia oli, ettei hän vastannut.
— Veli Gorenflot! — toisti kuoripojan ääni, joka oli niin sointuva ja kimeä, että Chicot sen kuullessaan säpsähti.
— Ahaa! — mutisi hän. — Tuopa onkin luullakseni naisen ääni. Niinkö että tässä kunnianarvoisessa kokouksessa ovat sekaisin ei ainoastaan eri säädyt, vaan myöskin eri sukupuolet?
— Veli Gorenflot! — uudisti sama naisääni. — Ettekö ole täällä?
— Ohoo! — mutisi Chicot. — Veli Gorenflot, sehän olen minä.