— Tahdon siis kantaani selittää, — jatkoi Anjoun herttua ja koetti tunkea levottoman katseensa kirkon pimeyteen, kuin tullakseen vakuutetuksi siitä, ettei hänen sanojaan kuulisi kukaan muu kuin ne, jotka ansaitsivat saada hänen luottamuksensa.
Monsoreaun kreivi oivalsi prinssin levottomuuden ja rauhoitti häntä hymyilemällä hieman ja heittämällä häneen silmäyksen.
— Niin, — jatkoi prinssi, alentaen tuntuvasti ääntään, — kun aatelismies on ajatellut, mitä hän on velkapää jumalalleen, niin ajattelee hän senjälkeen, mitä hän on velkaa…
— Kuninkaalleen! — kuiskasi Chicot.
— Maalleen, — jatkoi herttua. — Ja hän tekee itselleen kysymyksen, nauttiiko hänen isänmaansa tosiaankin sitä kunniaa ja hyvinvointia, mitä se voisi nauttia. Sillä oikean jalosyntyisen on nauttimistaan eduista kiittäminen ensinnäkin jumalaa ja sitten isänmaataan.
Kuului vilkasta hyväksymistä.
— No, mihin kuningasraukka sitten jää? kysäsi Chicot itsekseen.
— Kysyin siis itseltäni, — jatkoi herttua, jonka ulkoneviin poskipäihin vähitellen alkoi kohota kuumeinen puna, — nauttiiko maani sitä rauhaa ja onnekkuutta, jota tämä kaunis ja ihana Ranska ansaitsee nauttia, ja seuraukseni minä näin, ettei niin ollut asianlaita. Hyvät veljet, todellisuudessa on tämä valtakunta taistelevien tahtojen, melkein yhtä mahtavien, haluttuna saaliina. Hallituksen tahdon heikkoudessa, tuon tahdon, joka unohtaa, että sen alamaistensa parhaaksi tulisi hallita kaikkea, joka vain silloin tällöin hetkellisesti muistaa tätä kuninkuuden periaatetta ja silloinkin melkein aina soveltaa sitä niin sopimattomalla tavalla, että mahtisanat ovat enemmän vahingoksi kuin hyödyksi, tuossa heikkoudessa, sanon, on Ranskan paha henki taikka sen johtomiesten sokeudessa, joiden tiliin kaikki paha on luettava. Mutta vaikka emme tunnekaan oikeata syytä tahi vaikka sitä ehkä enintään epäilemme, niin on onnettomuus silti yhtä tuhoava. Enkä minä puolestani aseta sitä kaikkea pahaa, mitä tapahtuu, niin paljo kuninkaan itsensä niskoille, kuin niiden rikosten seuraamukseksi, joita Ranska on uskontoa vastaan tehnyt, ja niiden jumalattomuuksien syyksi, joita kuninkaan erinäiset väärät ystävät harjoittavat. Tämä, hyvät herrat, on saanut minut vakuutetuksi siitä, että minun, voidakseni palvella sekä kirkkoa että valtaistuinta, on liittyminen niihin, jotka kaikin keinoin pyrkivät hävittämään kerettiläisyyden ja syöksemään vallasta uskottomat neuvonantajat. Tämän, hyvät herrat, tahdon minä tehdä Liigan hyväksi, liittyessäni nyt siihen.
— Ahaa! — mutisi Chicot, — nyt pistää pukinsorkka esiin!
Tämä Anjoun herttuan puhe, joka lukijoistamme ehkä on tuntunut pitkältä, sillä onhan sen aikuisesta politikasta jo kulunut kolme ja puoli sataa vuotta, innostutti kuulijoita siihen määrin, että useimmat heistä olivat tulleet ihan prinssin luo kuullakseen hänen jok' ainoan sanansa.