— Hyvät herrat, — lausui Anjoun herttua, nousten ylpeänä ja majesteetillisena pystyyn, — en koskaan ole unohtava niiden kolmenkymmenen jalosukuisen nimeä, jotka ensimäisinä havaitsivat minut arvokkaaksi heitä hallitsemaan. Ja nyt hyvästi, hyvät herrat! Sulkekoon teidät Jumala pyhään suojelukseensa!
Niin hyvin kardinaali kuin Guisen herttuakin kumarsivat, mutta Chicot huomasi, että nuo kaksi Lothringin prinssiä, sill'aikaa kun Mayennen herttua saattoi uutta kuningasta alttarilta, hymähtivät pilkallisesti toisilleen.
— Kies'avita! — tuumi gascognelainen. — Mitähän tämäkin merkitsee? Ja mitä tämä näytelmä tarkoittaa, jos kerran kaikki pettävät?
Anjoun herttua meni alas holviin, jonne läsnäolijatkin yksi toisensa perästä häntä seurasivat, lukuunottamatta noita kolmea veljestä, jotka poistuivat sakaristoon, portinvartijan sammutellessa kynttilöitä.
Kirkkoa valaisi nyt vain yksi ainoa lamppu.
22.
Muuan sukutietolöytö.
Chicot nousi nyt siinä rippituolissaan suoraksi, oikoakseen herpaantuneita jäseniään. Hän otaksui, että tämä kokous olisi ollut viimeinen, koskapa kello oli jo kaksi yöllä. Mutta äkkiä näki hän suureksi kummastuksekseen noiden kolmen Lothringin prinssin tulevan sakaristosta takaisin. He olivat riisuneet yltään munkinkaaput ja esiintyivät nyt tavallisissa pukimissaan.
Heti heidän ilmestyttyään päästi kuoripoika niin kimakan ja makean naurun, että se tarttui Chicotiinkin. Hänkin alkoi nauraa, tietämättä miksi.
Mayennen herttua lausui kiiruusti: