— Kaarle suuri, armollinen herra.
— Kaarle suuri! — huudahtivat kolme veljestä yht'aikaa, tosin ilmaisten hieman epäilystään, mutta samalla myös jonkin verran tyytyväisyyttä. — Sehän on mahdotonta! Olihan ensimäinen Lothringin herttua, — jatkoi Guise, — vain Kaarle suuren aikalainen, mutta hänen nimensä oli Ranier eikä hän lainkaan ollut tuon suuren keisarin sukulainen.
— Odottakaahan, armollinen herra, — virkkoi Nicolas. — Ymmärrätte kai, etten minä aio esittää todistusta siten, että se hetipaikalla voidaan kumota. Ennen muuta tarvitaan pitkää oikeudenkäyntiä, joka antaa parlamentille ja kansalle tekemistä, ja sillä aikaa te voitte voittaa puolellenne, ette kansaa, sillä se jo nyt on teidän puolellanne, vaan parlamentin. Kuulkaa nyt seuraavaa, armolliset herrat: Ranier, ensimäinen Lothringin herttua, oli Kaarle suuren aikalainen. Gilbert, hänen poikansa oli Ludvig hurskaan aikalainen. Henrik, Gilbertin poika, eli taas yksin ajoin Kaarle kaljupään kanssa.
— Mutta… — väitti Guisen herttua.
— Hieman kärsivällisyyttä, armollinen herra. Tässä siis juuri saavumme pääasiaan. Kuulkaahan nyt tarkoin. Bona…
— Niin, — huomautti herttua, — hän oli Ricinin, Ranierin toisen pojan tytär.
— Oikein! — jatkoi asianajaja. — Kenen kanssa hän joutui naimisiin?
— Lothringin Kaarlen, Ludvig IV:nen, Ranskan kuninkaan pojan kanssa.
— Niin se oli, — sanoi David. — Lisätkää tähän: Lotharin veljen kanssa, Lotharin, jolta, silloin kun hän oli nimeltään Ludvig V, vallananastaja Hugo Capet riisti Ranskan kruunun.
— Ah, ah! — huudahtivat yht'aikaa Mayennen herttua ja kardinaali.