— Mutta missä on Diana? Eikö hän kaikeksi onnettomuudeksi olisikaan täällä kotona?
Ukko pysähtyi äkisti, kuin salaman satuttamana, katseli nuorta rouvaa kauhun ilme kasvoillaan ja huokasi:
— Diana!
Tuon nimen kuultuaan katsahtivat koirat herraansa ja päästivät surkean ulvonnan.
Bussya väkistenkin värisytti. Jeanne katsahti Saint-Luciin, eikä tämä puolestaan tiennyt, pitikö hänen mennä eteenpäin vaiko kääntyä takaisin.
— Diana! — toisti ukko, kuin olisi hän tarvinnut aikaa ymmärtääkseen tuon hänelle tehden kysymyksen. — Ettekö siis tiedä…?
Hän alkoi suonenvedontapaisesti nyyhkyttää.
— Mutta missä hän sitten on? Ja mitä on tapahtunut? — huusi Jeanne hämmästyksissään.
— Diana on kuollut! — vastasi ukko ja epätoivoisin liikkein ojensi kätensä taivasta kohti. Hän vaipui rappujen ensi portaille, jonne saakka jo oli ehditty kulkea, puristi päätään käsillään ja heilutteli sitä edestakaisin, ikäänkuin karkottaakseen mielestään sen surullisen muiston, joka lakkaamatta häntä kiusasi.
— Kuollut! — huudahti Jeanne kalmankalpeana kauhusta.