— Hm! — myhähti Bussy voimatta käsittää, mitä hyötyä hänellä saattoi olla Remyn rakkaudesta.
— Asia on niinkuin olen teille sanonut, — toisti nuori tohtori vakavana. — Minä rakastuin kuin hullu.
— Keneen?
— Gertrudiin.
— Gertrudiinko? Monsoreaun kreivittären kamaripalvelijaanko?
— Juuri häneen, kamarineitoseen. Minä en ole mikään aatelismies, niin että minun olisi lupa rakastua ylhäisiin naisiin.
— Remy parka, — sanoi Bussy, — ole varma siitä, että pidän uskollisuuttasi suuressa arvossa. Mutta jatka!
— Niin, armollinen herra, vastasi Remy. — Lähemmin ajatellen ei siinä sittenkään ole niin paljon valittamista. Gertrud on ylen siivo tyttö, kahta tuumaa minua pitempi, ja hän jaksaisi varsin helposti tarttua minua kaulukseen ja pidellä minua suoralla kädellä koholla, mikä osottaa, että tytöllä on verrattain hyvin kehittyneet käsivarsilihakset. Se on aikaansaanut minussa häntä kohtaan kunnioituksen, josta hän on mielissään. Ja kun minä aina myönnyn hänen puheisiinsa, niin ei meille synny koskaan väittelyä. Hänellä on lisäksi eräässä suhteessa ihailtavaa nerokkuutta: hän kertoo asiat mainion hyvästi.
— Vai niin hän tekee!
— Niin. Minä saan häneltä tietää kaiken mitä talossa tapahtuu… Hm, mitähän te, herra kreivi, siitä sanotte? Luullakseni ette ole pahoillanne saadessanne eräitä tietoja siltä taholta.