— Paras Remy. Sinä olet hyvä henki, jonka sattuma tai kohtalo on minulle lähettänyt. Olet siis hyvissä väleissä Gertrudin kanssa?…
— Olen, se on vallan varmaa, — vastasi Remy ja oli olevinaan asian johdosta kovin ylpeä. — Eilen illalla käväsin hänen luonaan ja puhelin hetkisen.
— Miten pääsit niin pitkälle?
— Päivää sen jälkeen, kun olin muuttanut mainitsemaani pieneen kamariin, odottelin pikku-portilla, että sydämeni valittu menisi ostoksilleen torille, missä hän tavallisesti käy joka aamu kahdeksan ja yhdeksän välillä. Kymmentä yli kahdeksan näin hänen tulevan ulos ja heti riensin häntä vastaan.
— Tunsiko hän sinua enää?
— Tunsi. Hän päästi huudon ja alkoi juosta tiehensä. Minä nelistin perässä ja minun oli ylen vaikea saada häntä kiinni, sillä hän luikerteli taitavasti kuin paholainen, mutta olivatpa helmukset kuitenkin hieman tiellä.
— Jesus! — parkaisi tyttö.
— Pyhä neitsyt! — kirkaisin minä.
Tämän huutoni vuoksi sai hän kaiketikin minusta hyvän ajatuksen. Joku toinen minua pakanallisempi olisi varmaankin huudahtanut "helkkaria" tai "pirun vietävää."
— Tohtori! — virkkoi hän.