— Jos jäätte tänne, saattaa käydä paljo pahemmin, rakastettu veli.
— Mitä minulle sitten voisi tapahtua?
— Voisitte joutua rikosoikeudellisen syytteen alaiseksi, mistä kaiken todennäköisyyden mukaan aiheutuisi elinkautinen vankeus, ehkäpä mestauslavakin.
Gorenflot oli kulmankalpea. Hän ei voinut käsittää, millä tavalla hän olisi tehnyt itsensä syypääksi elinkautisen vankeuden tai kuolemanrangaistuksen ansaitsemiseen juopuessaan ravintolassa ja vietettyään yönsä poissa luostarista.
— Parhain veli, jos te alistutte tähän tilapäiseen karkoitukseen, niin te ette ainoastaan vältä vaaraa, vaan saatte myös tilaisuuden istuttaa uskon siemeniä maaseudullekin. Yöllä tekemänne ehdotus on täällä vaarallinen ja mahdotonkin toimeenpanna, mutta Parisin ulkopuolella se ehkä kävisi päinsä. Matkustakaa siis mahdollisimman pian, veli Corenflot. Se saattaa jo olla myöhäistäkin, jos vaan poliisi on saanut käskyn vangita teidät.
— Kunnianarvoisa isä, mitä te sanotte? — änkytti munkki, ollen yhä enemmän hämillään siitä, että tuohon hänen heikkoudensyntiinsä pantiin nyt niin suuri paino, — poliisi, te sanotte? Mitä minulla on sen kanssa tekemistä?
— Teillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, se ehkä voisi saada tekemistä teidän kanssanne.
— Onko minut sitten ehkä ilmiannettu?
— Voisinpa lyödä siitä vetoa. Matkustakaa siis, matkustakaa:
— Matkustakaa, sanotte te, arvoisa isä, — puhui Gorenflot avuttomana. — Se on helppo sanoa. Mutta millä minä matkustaessani elän?