— Kyllä niinkin, mutta kuitenkin täytyy minun sekä omasta että teidän puolestanne pelätä mielenpurkauksenne seurauksia. Jos asia olisi tapahtunut vain meidän keskuudessamme, niin ei se olisi mitään haitannut.
— Kuinka? — kysyi Gorenflot. — Tuntevatko sen siis muutkin?
— Tietysti. Tiedättehän itsekin, että enemmän kuin sata maallikkoa oli saapuvilla, ja ne kuulivat joka sanan puheestanne.
— Puheestani? — toisti Gorenflot, joutuen yhä enemmän ja enemmän ymmälle.
— Myönnän, että se oli kaunis, myönnän, että suuri menestyksenne saattoi teidät liiaksi innostumaan, että yksimieliset suosionosotukset menivät teidän päähänne. Mutta mennä niin pitkälle kuin ehdottaa juhlasaattuetta kautta Parisin katujen, aikoa pukea ylleen haarniskat ja kypärät ja kääntyä kaikkien hyvien katolilaisten puoleen, se teidän täytyy myöntää olleen jo liikaa.
Gorenflot seisoi siinä hämmästyksestä mykkänä.
— On kuitenkin yksi keino saada kaikki korjatuksi, — jatkoi priori. — Se hengellinen kiihkeys, joka teidän jaloa sydäntänne polttaa, voisi vahingoittaa teitä Parisissa ollessanne, missä niin monta urkkijaa on kintereillänne. Toivon senvuoksi teidän lähtevän…
— Mihin, isä? — kysyi Gorenflot, vakuutettuna siitä, että hänen olisi meneminen arestiin.
— Maaseudulle.
— Karkoitus! — huudahti Gorenflot.