— Hyv'on, — puheli Gorenflot, — tämä seikka, ellen kovin suuresti erehdy, hankkii minulle sen mitä nyt haluan. Väijyksissä oleva ihminen ei pidä siitä, että hänet on huomattu. Minulla on nyt salaisuus tiedossani, ja olipa se vaikka vain kuuden äyrin arvoinen, käytän minä sitä kuitenkin hyväkseni.
Vitkastelematta ohjasi Gorenflot askeleensa taloa kohti. Mutta kuta lähemmäksi rakennusta hän tuli, sitä selvemmin muisti hän ratsastajan sankarilliset kasvot, hänen pitkän miekkansa ja ne sapekkaat silmäykset, joita hän oli noihin toisiin ratsastajiin luonut. Kaikkea tuota ajatellessaan Gorenflot mutisi:
— Luulen varmasti erehtyneeni. Sellainen mies ei missään tapauksessa anna säikäyttää itseään.
Ovelle ehdittyään tuli Gorenflot siitä täydellisesti vakuutetuksi ja kynsi epäillen korvallistaan. Äkkiä hänen kasvonsa kuitenkin kirkastuivat. Jotakin välähti nyt päähäni, ajatteli hän.
— Sepä oli mainio ajatus, — toisti hän itsekseen. — Minä sanon hänelle näin: jokaisella ihmisellä on suunnitelmansa, toivomuksensa ja mielihalunsa. Jos te annatte minulle vähän rahaa, niin minä rukoilen teidän suunnitelmainne toteutumisen puolesta. Jos hänen aikomuksensa ovat huonoja, niin tarvitsee hän sitäkin suuremmalla syyllä esirukousta puolestaan ja ihan varmaan antaa minulle almun. Minä puolestani ryhdyn sitten punnitsemaan asiaa ensimäisen asiantuntijan kanssa, jonka saan käsiini. Sillä täytyyhän toki saada tietää, onko rukoiltava sellaisten suunnitelmien puolesta, joita ei tunne ja joita ehkä on syytä epäillä. Minä teen sitten tuon asiantuntevan henkilön neuvon mukaisesti, ja edesvastuu asiassa lankeaa siis hänen niskoilleen eikä minun. Ellen minä ehkä tapaisikaan ketään, jolta voisin kysyä neuvoa, niin saattaisinpahan omalla vastuullanikin rukoilla hänen toiveittensa toteutumisen puolesta. Tulenhan kuitenkin hankkineeksi itselleni aamiaisen tuon paha-aikeisen miehen almuilla.
Tämän päätöksen tehtyään hiipi Gorenflot rakennuksen luo ja odotti siellä. Viiden minutin kuluttua avautui portti. Hevonen ratsastajineen ilmestyi taas näkyviin.
Gorenflot tuli nöyränä lähemmäksi.
— Hyvä herra, — virkkoi hän, — jos viisi pater nosteria ja viisi ave Mariaa teitä miellyttäisi, niin…
Mies käännähti ympäri.
— Gorenflot! huudahti hän.