— Se merkitsee sitä, herra Chicot, — vastasi munkki, — että minussa henki voittaa aineen siinä määrässä, että aineen maatessa on henki valveilla ja antaa tehtäviä aineelle, jonka täytyy totella.
— Vai niin, veli, — jatkoi Chicot, — tuohan kovin muistuttaa noituutta. Jos teissä asustaa paha henki, niin ilmaiskaa se avomielisesti minulle. Mies, joka puhuu unissaan, joka käy unissaan, joka pitää alentavia puheita unissaan kuningasta vastaan, hänen laitansa ei, hitto vie, ole oikein. Pakene pois, Belzebub! Vade retro, Satanas!
Ja Chicot käänsi ratsunsa ympäri.
— Siis tekin minut hylkäätte, herra Chicot? Ah, sitäpä en olisi teistä uskonut!
Ja tuo epätoivoon joutunut munkki alkoi nyyhkyttää.
Chicot heltyi tuon selvän epätoivon edessä.
— Kuuleppas, mitä sinä sanoitkaan?
— Ah, en tiedä. Tulen ihan hulluksi. Pääni on sekaisin ja vatsani on tyhjä. Auttakaa minua, herra Chicot!
— Te puhuitte matkustavanne.
— Puhuin. Se oli totta. Minäkin teille sanoin, että kunnianarvoisa priori on käskenyt minun matkustamaan.