— Niinpä niin, laiskureita, — virkkoi Gorenflot. — Ja miksikäs ei?
— Ihminen on syntynyt työntekoon, — huomautti gascognelainen vakavasti.
— Mutta munkki levätäkseen, — selitti Gorenflot. — Ovathan munkit poikkeuksia tavallisista ihmisistä.
Ollen tyytyväinen tähän selitykseensä, mikä näytti saaneen itse Chicotinkin vakuutetuksi asiasta, astui Gorenflot arvokkaana huoneesta ulos ja ohjasi sitten askeleensa sänkyynsä, jonka Chicot, peläten munkin mahdollisia varomattomuuksia, oli valmistuttanut omaan makuuhuoneeseensa.
Seuraavan aamun sarastaessa olisi veli Gorenflot, ellei olisi nukkunut mitä sikeimmässä unessa, saattanut nähdä, miten Chicot nousi ylös ja meni ikkunan luo tähystelemään uudinten välistä. Vaikka olikin ikkunaverhojen suojassa, peräytyi Chicot kuitenkin hetkisen kuluttua askeleen takaperin, ja jos Gorenflot olisi ollut valveilla, olisi hän kuullut ennenmainittujen muuliaasien kavioitten äänen kivetyllä pihalla.
Chicot riensi heti Gorenflotin luo ja puisteli häntä siksi kunnes hän viimein avasi silmänsä.
— Enkö siis saa hetkenkään lepoa? — änkytti Gorenflot, vaikka oli nukkunut kymmenen tuntia yhtäpäätä.
— Pian ylös! — huusi Chicot. — Me matkustamme heti paikalla.
— Entä aamiainen? — kysyi munkki.
— Sen saamme Montereauhin mennessämme.