Ja gascognelainen otti kuin ottikin vitsan mukaansa.
30.
Vieläkin seikkailuja matkalla.
Kuitenkin näyttivät Gorenflotin vastoinkäymiset nyt olevan vähenemässä, varsinkin siltä päivältä. Sillä mutkan tehtyään tulivat he taas suurelle valtatielle ja pysähtyivät muutamaan toiseen noin kolmeneljännes liöön päässä olevaan ravintolaan. Chicot vuokrasi huoneen, jonka ikkunat olivat maantielle päin, ja tilasi huoneeseensa illallista, mutta selvästi saattoi huomata, että syöminen oli hänestä vain sivuseikka. Hän söi vähän, mutta sitä enemmän tähysteli ja kuunteli kaikkea mitä taisi. Tuota tähystelemistä kesti kello kymmeneen asti. Mutta kun Chicot siihen mennessä ei ollut mitään nähnyt eikä kuullut, antoi hän määräyksen, että hänen hevosensa ja munkin aasi olivat pidettävät matkavalmiina päivän valetessa.
Gorenflot, joka hyvän aterian nautittuaan oli vaipunut suloiseen yltäkylläisyyden uinailuun, päästi sen kuullessaan syvän huokauksen.
— Päivänvaletessako? — virkahti hän.
— Niin, saamari soikoon! — jatkoi Chicot. — Sinun on totuttava nousemaan ylös siihen aikaan.
— Mistä syystä? — kysyi Gorenflot.
— Entä sinun aamusaarnasi?
— Luostarin priori on minut niistä vapauttanut, — vastasi munkki. Chicot kohautti olkapäitään, ja sana "laiskureita!" purkautui hänen huuliltaan.