Kaivattu ravintola ilmestyikin pian matkustavaistemme eteen, mutta Gorenflotin suureksi hämmästykseksi käskikin Chicot hänen laskeutua alas aasinsa selästä ja tehdä kierroksen ravintolan ympäri. Gorenflot, jonka tajuntakyky oli nopeasti edistynyt, huomasi pian syyn siihen: nuo kolme ratsastajaa, joiden jälkiä Chicot näytti seuraavan, olivat näet pysähtyneet ravintolan portin edustalle.
— Siis noiden kirottujen ihmisten oikun mukaan meidän täytyy järjestää matkamme, aikamme ja ateriamme. Se on hävyttömän ikävää!
Hän huokasi syvään.
Panurge, joka puolestaan huomasi, että tahdottiin poiketa suoralta tieltä, minkä koko maailma, yksinpä aasitkin, tietävät olevan lyhimmän pysähtyi äkisti ja näytti olevan haluton kulkemaan eteenpäin.
— Katsokaas, — virkkoi Gorenflot valittaen, — minun aasinikaan ei tahdo enää lähteä.
— Vai ei se tahdo lähteä? — sanoi Chicot. — Odotahan, odotahan!
Hän meni muutaman pensaan luo ja leikkasi siitä viittä jalkaa pitkän vitsan, paksun kuin sormen ja samalla kestävän ja taipuisan.
Panurge ei kuulunut niihin tyhmiin nelijalkaisiin, jotka eivät ota selkoa siitä, mitä niiden ympärillä tapahtuu. Aasi oli silmillään seurannut jokaista Chicotin tekemää liikettä ja alkoi epäilemättä tuntea häntä kohtaan jonkinlaista kunnioitusta. Ja kun Panurge luuli Chicotin tarkoituksen ymmärtävänsä, riensi se heti nopein askelin eteenpäin.
— Panurge menee nyt! — huusi munkki Chicotille.
— Menköön vaan, — tuumaili toinen. — Sille, joka matkustaa aasin ja munkin seurassa, ei ruoska ole milloinkaan tarpeeton kapine.