Huoneessaolijat olivat kuitenkin asettuneet sellaiseen paikkaan, että Chicot selvästi näki isännän ja Nicolas Davidin, jotka keskustelivat keskenään.
Chicot tosin ei saanut ihan joka sanasta selkoa, mutta sen verran hän kuitenkin sai keskustelusta selville, että Davis kerskui uskollisuudellaan kuninkaaseen ja puhui eräästä tehtävästä, jonka herra de Morvilliers oli hänen suoritettavakseen uskonut.
Davidin puhuessa kuunteli isäntä kylläkin hyvin arvokkaasti, mutta samalla jonkun verran välinpitämättömästi, sillä hän vastaili vain lyhyesti. Chicosta tuntui hänen katseessaan ja äänessään olevan eräänlaista ivaa joka kerta kun David puhui kuninkaasta.
— Ha haa — ajatteli Chicot, — eiköhän isäntämme vain lienekin liigalainen? Siitä minun otettava selko.
Ja kun Nicolas Davidin kamarista ei enää kuulunut mitään tärkeämpää keskustelua, odotti Chicot vuorostaan, että isäntä nyt tulisi häntä tapaamaan.
Viimein ovi avattiinkin.
Isäntä piteli lakkia kädessään, mutta hänen kasvoillaan oli sama ivallinen ilme kuin asianajajan kanssa keskustellessaankin.
— Istukaa alas, paras herra, — sanoi Chicot. — Ennenkuin ryhdymme tekemään erityistä sopimusta, pyydän teidän aluksi kuulemaan, mitä minulla on teille sanomista.
Isäntä ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä ja teki kädellään merkin, että hän halusi jäädä seisomaan.
— Te olette nähnyt minun saapuneen erään munkin seurassa, — jatkoi Chicot.