— Minä pelkään, että on, — virkkoi isäntä ja pudisteli päätään. — Tässä viereisessä huoneessa asuu myös muuan matkustaja.
— Siinä tapauksessa, — sanoi Chicot, — lienee parasta, että minä ja sukulaiseni heti lähdemme tiehemme, sillä maanpakolaisena, vihattuna…
— Mihinpä te sitten menisitte?
— Meillä on runsaasti osotteita, joita olemme saaneet ystävältämme, ravintolanisäntä La Hurièreltä.
— La Hurière! Tunnetteko La Hurièren?
— Vaiti! Siitä ei saa puhua, mutta me tutustuimme häneen Bartholomeuksen yönä.
— Vai niin, — myhähti isäntä. — Huomaan, että te ja sukulaisenne olette jumalaapelkääväisiä ihmisiä. Tunnen minäkin La Hurièren. Te siis sanotte, hyvä herra, että teidän sukulaisenne…
— Että hän varomattomasti on saarnannut hugenotteja vastaan, että hänellä on ollut harvinainen menestys ja että hänen majesteettinsa, mielettömänä siitä menestyksestä, mikä hänelle paljasti kansassa vallitsevan mielialan, ajattaa häntä takaa pannakseen hänet vankilaan.
— Entä sitten? — kysyi isäntä teeskentelemättömästi osaaottaen.
— Silloin minä vein hänet pois.