— Minun täytyy häntä tavata, sanon minä.
Se pieni mies puhui niin rajulla ja käskevällä äänellä, ettei mikään vastustus voinut tulla kysymykseen. Minä siis saatoin hänet kuolevan huoneeseen.
— Onko hän nyt siellä? — kysyi Chicot.
— On. Ja eikö olekin hassua? Mikä onnettomuus, ettei voi kuulla, mitä ne puhuvat!
— Mutta mikä estää teitä menemästä sinne sisälle?
— Hän lähetti minut pois teeskennellen ripityttää itsensä.
— Mutta voittehan kuunnella oven takana.
— Siinä olette oikeassa, — virkkoi isäntä ja riensi huoneesta ulos.
Chicot puolestaan kiiruhti heti omalle tähystyspaikalleen ja näki Pierre de Gondyn istuvan sairaan pääalusen vieressä. Mutta he kumpikin puhelivat niin hiljaa, ettei Chicot erottanut heidän keskustelustaan ainoatakaan sanaa. Viiden minuutin kuluttua nousi de Gondy ylös, sanoi jäähyväiset ja meni tiehensä.
Chicot riensi ikkunan luo.