Ratsupalvelija piteli suitsista sitä suurta hevosta, josta isäntä oli puhunut. Pian ilmestyi siihen myöskin Guisen herttuain lähettiläs, nousi nopeasti satulaan ja läksi ratsastamaan suoraa päätä Parisia kohti.
— Saamari! — murahti Chicot. — Kunpahan tuo mies vaan ei veisi mukanaan sukutaulua. Mutta minä hänet kyllä ehdin saada kiinni, vaikkapa minun pitäisi ajaa kymmenen hevosta kuoliaiksi. Mutta ehkäpä ei sentään, — jatkoi hän, — sillä nuo asianajajat ovat viekkaita kettuja, varsinkin tämä, ja minä epäilen… Mutta haluaisinpa tietää, — lisäsi hän ja käveli kärsimättömänä edestakaisin lattialla, ikäänkuin olisivat hänen ajatuksensa kohdistuneet kokonaan toiselle taholle, — tahtoisinpa tietää missä Gorenflot lurjus majailee!
Siinä samassa tuli isäntä takaisin.
— Mies on matkustanut pois, — sanoi hän.
— Rippi-isäkö?
— Juuri hän, vaikkei hän olekaan mikään rippi-isä yhtään enempää kuin minäkään.
— Miten sairas voi?
— Hän on keskustelun jälkeen mennyt tainnoksiin.
— Oletteko varma siitä, että hän edelleenkin on huoneessaan?
— Piru vieköön! Hän kait ei lähde huoneestaan, ennenkuin hänet viedään hautaan.