David koetti saada huulilleen halveksivaa hymyilyä.
— Juuri niin, sellaisen aatelismiehen kanssa, joka näyttää teille olevansa oikeata lajia, — jatkoi Chicot. — Gorenflot, menkääpä huviksenne vartioimaan porstuaan, ettei kukaan saa häiritä minua keskustellessani tämän herran kanssa.
Gorenflotista ei ollut mikään mieluisempaa kuin päästä Nicolas Davidista mahdollisimman kauvas. Hän riensi ulos paljo keveämmin askelin kuin oli tullut sisälle. Chicot sulki sitten oven ja pani reikelin hakaan.
David tunsi alussa helposti selitettävää mielenliikutusta, mutta pian hän siitä tointui, sillä hän luotti taitavuuteensa miekkailijana, huomattuaan olevansa tekemisissä vain yhden ainoan henkilön kanssa. Kun gascognelainen oli saanut suletuksi oven ja kääntynyt ympäri, näki hän Davidin nojaavan sänkyään vastaan, ja miekka kädessään hilpeästi hymyilevän.
— Pukekaa vaatteet yllenne, herra, — sanoi Chicot. — Annan teille siihen aikaa, sillä en halua olla edullisemmassa asemassa kuin tekään. Tiedän, että olette taitava miekkailija, mutta se on minulle ihan samantekevää.
David alkoi nauraa.
— Pila on mainio, — virkkoi hän.
— Onpa kyllä, varsinkin minun mielestäni, koska olen sen itse sanonut. Ja se tulee teistä pian tuntumaan vieläkin paremmalta, sillä olettehan älykäs mies ja ymmärrätte sellaisia asioita. Mitäpä luulette minun täältä hakevan, mestari Nicolas?
— Kaiketikin niitä iskuja, jotka minä jäin teille Mayennen herttuan nimessä velkaa sinä päivänä, jolloin te niin ketterästi hyppäsitte ulos ikkunasta.
— En, hyvä herra, ne minulla ovat kylläkin mielessäni ja minä kyllä maksan ne takaisin sille henkilölle, joka minulle ne antoi, olkaa varma siitä. Mutta nyt minä olen tullut hakemaan muuatta sukutaulua, jonka herra Pierre de Gondy juuri äsken on teille jättänyt.