David kalpeni.
— Mitä sukutaulua?
— Sitä, joka osottaa, niinkuin tiedätte, että Guisein herttuat suorassa linjassa polveutuvat Kaarle Suuresta.
— Ahaa, — sähähti David, — te olette siis urkkija, hyvä herra. Minä pidin teitä vain narrina.
— Minä olen, jos teitä niin haluttaa, kumpaakin: urkkija, saadakseni teidät hirtetyksi, ja narri, voidakseni sitten hirttämisellenne nauraa.
— Minäkö tulisin hirtetyksi?
— Siekailematta, hyvä herra. Toivoakseni ette voi vaatia kaulanne katkaisemista, sillä sellainen oikeus kuuluu ainoastaan aatelismiehille.
— Mutta kuinka se voi käydä päinsä, jos saan luvan kysyä?
— Aah, ei mikään ole sen helpompaa. Minun vain tarvitsee kertoa totuus. Minun täytyy sanoa teille, paras herra David, että minä viime kuussa olin saapuvilla eräässä kokouksessa, joka pidettiin Guisen herttuoiden ja rouva de Montpensierin kesken. Pyhän Genovevan luostarissa.
— Tekö?