Monsoreau loi Bussyyn katseen, joka näytti tahtovan tunkeutua hänen sielunsa pohjaan. Kreivi vain rauhallisesti hymyili.
Anjoun herttua odotteli vastaanottohuoneessaan, lueksien sitä kirjettä, minkä lukijamme jo tuntevat. Kuultuaan oviverhojen siirtyvän, luuli hän Monsoreaun tulevan ja kätki nopeasti kirjeen.
Bussy astui sisälle.
— Armollinen herra, hän tulee heti.
— Eikö hän epäile mitään?
— No, mitäpä siitä, jos epäilisikin? kun te kerran olette hänet vähäpätöisestä henkilöstä ylentänyt, niin voittehan tehdä hänet jälleen vähäpätöiseksi.
— Tietysti, — vastasi herttua, katseessaan hajamielisyyden ilme, niinkuin tavallisesti aina, milloin pontevuus tuli kysymykseen.
— Näyttääkö hän teistä tänään vähemmän rikolliselta kuin eilen?
— Sata kertaa enemmän. Hänen rikoksensa ovat sitä laatua, että ne tuntuvat sitä suuremmilta, kuta enemmän niitä ajattelee.
— Onhan asia, — huomautti Bussy, — sitäpaitsi ihan yksinkertainen. Hän on petollisesti ryöstänyt nuoren, jalosukuisen tytön, hän on kaikenmoisin petoksin ja keinoin, jotka ovat aatelismiehelle arvottomia, pakottanut hänet kanssaan avioliittoon. Hänen täytyy itsensä pyytää tuon avioliiton purkamista, tai on sitä pyydettävä teidän hänen sijaansa.