Haa! — sanoi Chicot ilman huomattavaa mielenliikutusta, vaikka hänen tummat silmänsä salamoivatkin. — Haa, hyvä herra! Te muistutatte minulle siitä, mitä minä olen Mayennelle velkaa. Tahdotteko ehkä saada minusta velkamiehen itsellenne, niinkuin minä olen hänen velallisensa?
— Käsittääkseni te, hyvä herra, unohdatte suurimman velkojanne.
— Se väitteenne minua kummastuttaa, herra kreivi, sillä voinpa kehua, että minulla on hyvä muisti. Kuka siis on tuo velkoja, jos saan luvan kysyä?
— Mestari Nicolas David.
— Aa, mitä häneen tulee, niin te erehdytte, — vastasi Chicot kolkosti hymyillen. — Hänelle en enää ole mitään velkaa. Hänen saamisensa on maksettu.
Samassa saapui siihen kolmaskin ja puuttui keskusteluun. Se oli Bussy.
— Kas, siinähän on herra Bussy, — sanoi Chicot. — Tulkaapas minua hiukan auttamaan. Herra Monsoreau on, kuten näette, vetänyt minut tänne syrjään ja tahtoo ahdistaa minua kuin hirveä. Sanokaa, herra Bussy, hänelle, että hän erehtyy, että hän onkin tekemisissä villisian kanssa ja että villisika hyökkää metsästäjän päälle.
— Herra Chicot, — puheli Bussy, — luulenpa teidän menettelevän väärin herra ylihovijahtimestaria kohtaan, jos otaksutte, ettei hän pidä teitä sinä, mikä olette, nimittäin hyvänä aatelismiehenä. Hyvä herra, — jatkoi Bussy kreivin puoleen kääntyen, — minulla on kunnia ilmoittaa teille, että Anjoun herttua haluaa teitä puhutella.
— Minuako? — kysyi Monsoreau levottomasti.
— Juuri teitä, hyvä herra, — vastasi Bussy.