Monsoreau loi kamalan silmäyksen gascognelaiseen.
— No, no, — virkkoi Henrik, riitaa peläten, — puhukaamme nyt jostain muusta, hyvät herrat.
— Puhutaan vaan, — myönnytti Chicot, — puhutaanpa vaikka Charterin madonnasta ja hänen ansioistaan.
— Ei mitään jumalattomuuksia, Chicot! — huusi kuningas ankarasti.
— Minäkö puhuisin jumalattomuuksia? — puolustihe Chicot. Luulenpa, että pidät minua kirkonpalvelijana etkä soturina!
Hyvä herra, — sanoi Monsoreau hyvin hiljaa Chicotille, — ettekö haluaisi hiukan keskustella kanssani tuossa ikkunankomerossa?
Kuinka sellaista kysyttekään? Sen teen mitä suurimmalla mielihyvällä.
— Mennään sitten syrjään.
— Mielelläni, vaikka kauvas metsään, jos teitä vaan haluttaa.
— Jättäkää nuo huomautuksenne: täällä ei niille voi kukaan nauraa, — virkkoi Monsoreau, mennen narrin seurassa ikkunankomeroon. — Nyt on meidän puhuttava totuutta, herra Chicot, herra hullu, herra narri. Aatelismies, pankaa mieleenne, aatelismies kieltää teitä nauramasta hänelle ja pyytää teitä ajattelemaan, ennenkuin määräätte kohtauksen johonkin metsään, sillä siellä kasvaa koko joukko keppejä ja vitsoja, ja ne kyllä kelpaavat toimittamaan saman tehtävän kuin nekin, joilla Mayenne niin vakavasti teitä kuritutti.