— Silloin kun teidän majesteettinne haluaa. Olen juuri saanut tietää, että S:t Germainen-Layessa on runsaasti villisikoja.
— Villisiat ovat kovin vaarallisia, — puuttui Chicot puheeseen. — Ellen väärin muista, oli Kaarle IX vähällä menettää henkensä eräällä villisikametsästysretkellä, ja sitäpaitsi ovat metsästyskeihäät raskaita ja tekevät rakkoja meidän hienoihin käsiimme. Eikö niin, poikani?
Herra Monsoreau katsahti karsaasti Chicotiin.
— Kuulehan, — sanoi gascognelainen Henrikille, — siitä ei ole pitkää aikaa, kun sinun ylihovijahtimestarisi kohtasi suden.
— Kuinka niin?
— Koska hän minusta niin paljo muistuttaa sellaista eläintä. Varsinkin on silmä hämmästyttävän yhdennäköinen.
Monsoreaun kreivi kalpeni vihasta ja virkkoi? — Herra Chicot, minä en ymmärrä narreja, kun en ole elänyt hovissa, ja tahdon saada teille sanotuksi, että en pidä loukkauksista kuninkaani läsnäollessa, kaikkein vähimmin ollessani täällä virka-asioilla.
No niin, hyvä herra, — sanoi Chicot, — te olette meidän hovimiesten suora vastakohta. Meistä on viimeinenkin narritemppu ollut hyvin hupainen.
— Mikä narritemppu? — kysyi Monsoreau.
— Se että teidät nimitettiin ylihovijahtimestariksi. Te huomaatte siitä, että vaikkei minun pikku Henrikkini olekkaan ihan niin suuri narri kuin minä, on hän kuitenkin paljo suurempi hullu.