— Chicot, meistä tulee vihamiehiä.
— Sanoppa myös, onko meidän taikka juutalaisten raha-arkuissa yhtään rahaa? Se ei olisi lainkaan hullumpaa, sillä me tarvitsemme hiukan huvittelua. Elämä tuntuu, kautta kunniani, kovin ikävältä!
Näin sanottuaan hän mielihalulla alkoi pistellä suuhunsa keltaisiksi paistetuita pasteijoja.
Kuningas alkoi nauraa. Niin hän tavallisesti aina lopuksi teki.
— No, — sanoi hän, — missäpä sinä olet ollut niin kauvan? Olen etsityttänyt sinua Parisin kaikista pahamaineisista paikoista.
— Oletko siis etsityttänyt myöskin Louvren?
— Ehkäpä sinä kaiken lopuksi olet ollutkin katumusmatkoilla.
Ihan oikein. Olen hiukan tutkistellut uskontoa, nähdäkseni, missä kunnossa se oli. Mutta se ei ollutkaan niin pian tehty. Olen saanut kyllikseni munkeista. Hyi, moisia kurjia olentoja!
Tällöin astui sisään Monsoreaun kreivi ja tervehti kuningasta hyvin kunnioittavasti.
— Vai te se olette, herra ylihovijahtimestari, — sanoi Henrik. — Milloinka järjestätte meille komean metsästyksen?