— Täytyy syödä, — vastasi kuningas.
— Olet oikeassa, valoisilainen, — lausui Chicot, — ja kun minulla on sydän- tai vatsatauti ja kun en tiedä, kumpaako lajia se on, niin seuraan sinun neuvoasi.
Samalla kuului kummallista ääntelemistä, niinkuin apinan leukain lätinää tämän syödessä.
Kuningas kääntyi häneen päin ja näki, miten Chicot oli syönyt jo miltei kokonaan sen kahdelle hengelle tuodun aterian, jonka tämä kuninkaan nimessä oli tilannut.
— Mitä hiivattia sinä teet, Chicot? — kysyi kuningas.
— Minä voitelen itseäni sisäpuolelta, — vastasi Chicot, — koska en saa tehdä sitä ulkonaisesti.
— Ah, sitä lurjusta! — huusi Henrik ja teki niin kiivaan liikkeen päällään, että kamaripalvelijan pumadan tuhrimat sormet tunkeutuivat kuninkaan suuhun.
— Syö, poikani! — sanoi Chicot vakavasti. — Minä en ole niin tyrannillinen kuin sinä, vaan sallin mielelläni, että sinä voitelet itseäsi, kuten haluat, sekä sisä- että ulkopuolisesti.
— Sinä tukahdutat minut! — kiljui kuningas vihastuneena kamaripalvelijalleen, joka polvistui samaten kuin toisetkin.
— Mene noutamaan vartiota pitävää kapteenia! — huusi Henrik, — mene heti!