— Saint-Luc parka! lausui kuningas ja puristi käsiään vastakkain.
— Eilen, sire, olisitte vallan hyvin voineet ehdotella minulle luostarielämää, sillä silloin olin raskasmielinen ja synkkä, silloin olisin ilomielin mennyt kaivoon tai luostariin, yhdentekevä kumpaanko, mutta tänään on asia, piru vieköön, kokonaan toinen!
— Luulenpa, että kiroilet, Saint-Luc! — virkkoi, kuningas.
— Kiroilenko, sire? Onkohan se mahdollista? Mutta onhan teidänkin tapanne joskus kiroilla, mikäli muistan.
— Niin olen kyllä tehnyt, Saint-Luc, mutta tästälähin en sitä enää tee.
— Minä puolestani en uskalla sanoa sitä samaa. Tosin aion kiroilla mahdollisimman vähän, mutta siinä onkin kaikki, mitä voin luvata.
— Saint-Luc, — lausui kuningas hetken jälkeen, — tahdotko viettää tämän yön minun huoneessani?
— Mitä minä siellä tekisin?
— Kas, me sytytämme paljo kynttilöitä palamaan. Minä panen maata, sinä istut minun sänkyni vieressä ja luet minulle.
— Ei, paljo kiitoksia, sire!