— Näin unta, että kaunis vaimoni…
— Niin, — virkkoi kuningas, — Eeva oli myöskin kaunis, ja kuitenkin on hän tuottanut turmion meille kaikille.
— Ahaa, sire, siitäkö siis johtuu teidän tunnonvaivanne?
— Olen minäkin uneksinut jotain, — mutisi kuningas.
— Hyvä on, sire, — jatkoi Saint-Luc. — Minä näin unta, että vaimoni oli muuttunut pikku lintuseksi ja lennellä liiteli tänne Louvreen.
— Voi sinua maailmallista ihmistä! — vastasi kuningas.
— Sire, voitte mielellänne kutsua minua maailmalliseksi. Jos minä nyt tänä yönä valvon teidän luonanne, niin tahdon saada edes jonkin korvauksen, hukkaanmenneestä unestani. Jos siis teidän majesteettinne tahtoo haetuttaa soittajia ja…
— Riittää, jo riittää, Saint-Luc, — keskeytti hänet kuningas ja nousi seisomaan. — Sinä tuottaisit turmion sekä minulle että itsellesi, jos minä vielä viipyisin täällä. Hyvästi siis! Toivon jumalan lähettävän sinulle terveellisen ilmestyksen, joka saa sinun, yhdessä minun kanssani katumaan syntejäsi ja ajattelemaan sielusi autuutta.
— Minä sitä epäilen, sire. Olenpa siitä niin varmakin, että neuvon teidän majesteettianne ajamaan kuta pikemmin sen parempi tuon Saint-Luc-lurjuksen ulos portista, koska hän on kieltäytynyt tekemästä parannusta.
— Ei niin, Saint-Luc. Minä toivon, että sinussa vielä tapahtuu jokin herätys, sellainen, minkä minäkin olen saanut osakseni, ja nyt minä menen rukoilemaan, sinun puolestasi.