— Pelkäsin. Hiki valui suurina karpaloina ohimoiltani ja veri jähmettyi suonissani.
— No se oli luonnollista. Silloin sinä rupesit huutamaan, ihmisiä syöksyi sisälle, he etsivät kaikkialta, mutta mistään ei Meidän Herraamme löydetty. Poikani, ole nyt vilpitön ja sano vasten tapaasi suora totuus: mitä ajattelee rippi-isäsi tästä ilmestyksestä?
— Hän värisi, teki ristinmerkin ja kehoitti minua katumaan, niinkuin jumala on käskenyt.
— Ihan oikein. Mutta mitä sanoi hän itse ilmestyksestä tai oikeammin sanoen äänestä?
— Hän sanoi, että se oli Sallimuksen lähettämä, että se oli ihmetyö ja että minun tulisi ajatella valtakunnan parasta. Niinpä olenkin jo tänä aamuna ..
— Mitä olet tehnyt tänä aamuna, poikani?
— Minä olen antanut satatuhatta livreä jesuiitoille ja sitten olen ruoskittanut verille omani ja hovimiesteni ruumiit.
— Oikein! Entä sitten?
— Niin, sitten, niin… Mitäpä arvelet siitä, Chicot? Mutta minä en nyt puhukaan ilveilijälle, vaan kylmäveriselle, rauhalliselle miehelle, ystävälle.
— Sire, virkkoi Chicot, — arvelenpa, että painajainen on ollut Teidän majesteettinne kimpussa.