Hän vetäytyi hiljaa irti Bussyn syleilystä ja siirtyi ystävättärensä luo. Tämä näet oli ensin kohteliaisuudesta siirtynyt muutamia askeleita syrjemmäksi, mutta sitten, uteliaana kuten naiset yleensä, tullut jälleen lähemmäksi, ei kylläkään ottaakseen keskusteluun osaa, vaan kuullakseen kuitenkin siitä jok'ainoan sanan.
— Mitä, rouva kreivitär! — huudahti Bussy. — Näinkö te otatte minut vastaan?
— Ei suinkaan, — virkkoi Diana, — sillä teittehän todellakin, kreivi Bussy, varsin ystävällisesti ja hellästi… Mutta…
— Voi, ei mitään, "mutta"! — huokasi Bussy ja polvistui uudelleen.
— Nouskaa ylös, herra kreivi, nouskaa ylös, minä pyydän! huusi Diana.
— Ah! Sallikaa minun hetkinen olla tässä paikassa, johon niin kauvan olen halunnut päästä.
— Kyllä, mutta saadaksenne sen paikan olette te hypännyt yli muurin. Se ei ole ainoastaan sopimatonta teidän arvoisellenne henkilölle ja se on myöskin varomattomuutta henkilön puolelta, joka on arka minun kunniastani.
— Kuinka niin?
— Katsokaas, jos joku sattumalta olisi teidät nähnyt…
— Kuka sitä olisi huomannut?