Diana avasi suunsa vastatakseen, mutta Bussy ehätti väliin.
— Voi, minä tiedän, mitä tahdoitte sanoa, — jatkoi; nuori mies. — Te aiotte sanoa, että jos minä haastan hänet kanssani kaksintaisteluun ja surmaan hänet, niin te ette tahdo nähdä minua enää milloinkaan. No niin! Vaikkapa minä surusta kuolisinkin, niin ainakin te tulisitte onnelliseksi ja voisitte vielä onnellistuttaa jonkin jalon miehen, joka ehkä väliin minun nimeäni siunaisi ja sanoisi: kiitos Bussy! kiitoa siitä, että vapautit meidät tuosta inhottavasta Monsoreausta. Ja te, Diana, joka ette uskaltaisi minua elossaollessani kiittää, teette sen kyllä sitten, kun olen kuollut.
Nuori nainen tarttui kreivin käteen ja pusersi sitä hellästi.
— Te ette ole vielä edes pyytänyt Bussy, ja te jo uhkaatte.
— Teitäkö uhkaisin? Jumala on todistajanani ja tuntee tarkoitukseni. Minä rakastan teitä, Diana, niin vilpittömästi, etten voisi toimia tavallisen ihmisen tavoin. Tiedän senkin, että te rakastatte minua, elkää sitä kieltäkökään. Olettehan sen itsekin tunnustanut. Mutta rakkaus sellainen kuin minun säteilee kuni aurinko ja lämmittää sen tavoin. Senvuoksi minä en epäile, vaan lankean teidän jalkainne juureen ja käsi sydämellä, joka ei koskaan oman edun eikä pelon vuoksi ole valehdellut, sanon teille: Diana, minä rakastan teitä, lemmin kaikesta sielustani! Diana, minä vannon kuolevani teidän puolestanne, ja viimeinen huokaukseni tulee olemaan pyhitetty teille. Jos te lausutte sanat: poistukaa, elkää riistäkö toisen onnea, niin nousen minä ylös vähääkään huokaamatta, pienintäkään liikettä tekemättä. Minä poistun tästä paikasta, jossa olen tuntenut itseni niin kovin onnelliseksi, ja sanon: tämä nainen ei minua rakasta eikä milloinkaan tule minua rakastamaan. Minä lähden pois, ettekä te enää koskaan saa minua nähdä. Mutta koska minun uhrautuvaisuuteni teidän puolestanne on suurempi kuin minun rakkauteni ja koska mieluummin haluan nähdä teidät onnellisena kuin että toiselta onnen varastaisin, senvuoksi on minulla oikeus varastaa hänen elämänsä, samalla kun uhraan oman elämäni. Sen olen tekevä, jotta te ette elinikäänne tarvitsisi olla sidottuna ettekä tehdä onnettomiksi niitä, jotka teitä rakastavat.
Diana luki Bussyn kirkkaasta, avoimesta katseesta ylimyksen päätöksen koko voiman. Hän oivalsi, että Bussy tulisi toimimaan sanojensa mukaisesti. Ja niinkuin huhtikuun lumi sulaa auringonsäteitten alta, niin heltyi Dianankin kovuus tuon leimuavan katseen edessä.
— No niin, — virkkoi Diana, — minä kiitän siitä epäoikeutetusta syytöksestä, jonka nyt minua vastaan teette. Ei ole kovin hienotunteista saattaa minun katumaan sitä että olen teille rakkauteni tunnustanut. Mutta tokkohan te rakastaisitte minua kuolemaan asti, niinkuin äsken väititte? Enköhän koskaan joutuisi minkään oikun leikkikaluksi? Eiköhän se päivä koskaan koittaisi, jolloin minun pitäisi katua sitä, etten tullut kuunnelleeksi Monsoreaun vihattavia rakkaudentunnustuksia? Ei sentään! Ei mitään ehtoja! Minä olen voitettu ja kuulun teille, Bussy. Jääkää siis tänne, ja nyt, kun elämäni kuuluu teille, on teidän vaalittava meitä kumpaakin.
Näin sanottuaan laski Diana toisen kätensä Bussyn olalle ja ojensi hänelle toisen. Sen painoi Bussy innokkaasti huulilleen.
Nyt kuului Jeannen kevyitä askeleita ja hiljainen rykäisy, ikäänkuin salainen merkinanto siitä, että hän oli tulossa.
Vaistomaisesti irrottautuivat rakastavaisten kädet toisistaan, ja Jeanne, joka tuon liikkeen huomasi, virkkoi: