— Mitä te puhutte, Diana?
— Voi, herra kreivi, minä sanon totuuden! Minä en ole velvollinen tekemään herra Monsoreauta onnelliseksi, mutta toiselta puolen en voi tehdä onnelliseksi ketään muutakaan. Voin kieltää kreiviltä seuranpitoni, hyväntahtoisuuteni, rakkauteni. Mutta jos luovuttaisin ne jollekin toiselle, niin tulisin minä riistäneeksi ne siltä, joka, vaikkakin vasten omaa tahtoani, kuitenkin on herrani ja mieheni.
Bussy kuunteli kärsivällisesti tätä siveyssaarnaa, jota Dianan lempeä ääni kuitenkin melkolailla lievensi.
— Saanko nyt puhua kursailematta? - kysyi Bussy.
— Puhukaa toki.
— No niin. Kaikki tuo, mitä olette sanonut, on tullut ulkopuolelta hampaittenne.
— Mitä tarkoitatte?
— Kuunnelkaa nyt minua kärsivällisesti, niinkuin minäkin teitä äsken kuuntelin, kun te lavertelitte tuota sofismianne.
Diana hätkähti.
— Tavallinen siveysoppi on pelkkää sofismia, hyvä rouva, koska se ei sovellu käytäntöön. Sofisminne vastalahjaksi tahdon sanoa teille erään totuuden. Teidän miehenne on teidän herranne, sanotte te. Mutta oletteko itse tuon miehen valinnut? Ette, vaan onneton kohtalo on yhdistänyt teidät häneen. Tahdotteko siis koko iäksenne alistua tuon inhottavan pakon seurausten alaiseksi? Siinä tapauksessa tulee minun teidät hänestä vapauttaa.