Jo ensimäisten torventörähdysten jälkeen alkoi muodostua useita ihmisryhmiä. Ja kohta juoksi naisia ja lapsia pitkin kaupunkia huutaen: Hänen korkeutensa on kaupungissa!… Eläköön herttua!
Raatimiehet, linnanherrat ja etevimmät aateliset kiiruhtivat nyt linnaan yhä taajenevien väkijoukkojen saattamina.
Niinkuin Bussy jo oli otaksunut, olivat kaupungin ylimykset linnassa jo ennen prinssin tuloa häntä arvonmukaisesti vastaanottamassa.
— Hyvät herrat, — sanoi ruhtinas, — olen kiiruhtanut tänne kunnon kaupunkiin Angersiin. Parisissa ovat mitä suurimmat vaarat uhanneet henkeäni. Olinpa jo kadottanut vapautenikin, mutta hyvien ystävien avulla onnistuin pakenemaan.
Bussy puri huultaan. Hän ymmärsi sen pilkallisen katseen sisällön, jonka herttua häneen loi.
— Ja nyt, — lisäsi Frans, — on henkeni ja turvallisuuteni taattu.
Hämmästyneet maistraatinjäsenet huusivat heikosti: eläköön armollinen herttuamme!
Väkijoukko, ajatellen niitä etuja, joita sille herttuan jokaisesta matkasta tavallisesti koitui, huusi voimakkaasti: eläköön!
Tuossa tuokiossa oli Fransilla ympärillään hoviväkensä, jota hän Anjoun herttuana ylläpiti Angersissa ja jonka henkilökunnasta vain ylhäisimmät tunsivat isäntänsä. Sitten tuli kaupungin aatelisten ja naisten vuoro, niin että onnentoivotuksia riitti lähes puoleenyöhön. Kaupungilla toimeenpantiin juhlavalaistus, kiväärejä laukaistiin kaduilla ja toreilla, ja aina Méridorin linnaan asti toi tuuli tullessaan Angersin hyvien porvarien ilohuudot ja humun.
18.