— Riennetään pian linnaan! Minun lippuni on sinne asetettava. Siitä näkyy, että minä olen saapunut tänne, ja maakunnan aateliston on tultava koolle.
— Ei mikään ole sen helpompaa, — selitti Bussy, ollen olevinaan myöntyväinen aikaa voittaakseen ja kun hän sitäpaitsi oli liian hämmästynyt ollakseen puolueeton.
— Puhaltakaa torviin! — huusi hän vastaantuleville kaupungin torvensoittajille.
Mutta nämä vain töllistelivät häneen, kiinnittämättä mitään erityistä huomiotaan noihin kahteen tomuiseen ja hikiseen ratsastajaan.
— Kuinka! — sävähti Bussy, tullen heitä lähemmäksi. — Eikö isäntää tunneta talossa?… Kutsukaa tänne virkaatoimittava pormestari.
Tämä käskevä ääni vaikutti soittajiin, ja toinen niistä tuli lähemmäksi.
— Ah! — huudahti hän pelästyneenä, kun ensin oli tarkasti katsellut prinssiä. — Siinähän on meidän armollinen herramme ja isäntämme!
Herttua tunnettiin helposti luonnottomasta haljenneesta nenästään, josta Chicotkin oli tehnyt laulun.
— Sehän on hänen kuninkaallinen korkeutensa herttua! — huusi mies ja tarttui yhtä hämmästyneenä toverinsa käsivarteen.
— Te tiedätte nyt yhtä paljo kuin minäkin, — sanoi Bussy. — Mutta puhaltakaa nyt torviinne kaikin voimin, niin että koko kaupunki neljännestunnissa saa tietää hänen korkeutensa olevan täällä. Sillävälin matkaamme me, teidän korkeutenne, hitaasti linnaa kohti, ja sinne saavuttuamme on paistinvarras jo toivoakseni otettu esiin meidän nälkämme sammuttamista varten.