— Mutta ette ennen kuin olette vastaanottanut vilpittömimmät kiitokseni ja järkkymättömän uskollisuuteni lupauksen, — sanoi prinssi.
— Otan ne kaikki vastaan, armollinen herra, ja tulen ehkä jonakin päivänä muistuttamaan teitä sanoistanne.
— Minä olen kuin puusta pudonnut, — sammalsi Bussy.
— Etkö siis tätä tiennyt? — kysyi prinssi epäluuloisella äänensävyllä, minkä kreivikin huomasi. — Koska kerran olit täällä, niin sinä kaiketi minua odottelit, vai kuinka?
— Tuhannen sarvipäätä! — tuumaili Bussy itsekseen, oivaltaessaan, mitä mahdollisia epäluuloja prinssissä voisi herätä hänen salaisen Anjoussa oleskelunsa johdosta. — On parasta olla varovainen eikä paljastaa itseään.
— Minä tein enemmänkin kuin että vain olisin odotellut teitä, armollinen herra, — sanoi hän ääneen. Mutta koska haluatte päästä kaupunkiin, ennenkuin portit suljetaan, niin nouskaa heti satulaan.
Hän tarjosi nyt hevostaan prinssille, joka parhaallaan kaiveli kaatuneen ratsunsa satulasta joitakin tärkeitä papereita.
— Jääkää siis hyvästi, armollinen herra! — lausui d'Aubigné, kääntäen hevosensa ympäri. — Teidän palvelijanne, kreivi Bussy!
D'Aubigné poistui nopeasti. Bussy hyppäsi ratsun selkään herransa selän taa. Ja heidän siinä niin kaupunkia kohti ratsastaessaan tuli Bussy ajatelleeksi, että eiköhän tuo mustapukuinen ruhtinas vain ollutkin se ilkeä henki, joka jo nyt hänen onneansa kadehti. Pian pääsivät he Angersiin.
— Mitä nyt tehdään, armollinen herra? — kysyi Bussy.