— Niinpä niin, — vastasi Saint-Luc, — ja vieläpä voittajan tavoin itse taistelukentällä.
— Mitä sillä tarkoitatte, hyvä ystävä?
— Sitä, ettei vaimoni salaa minulta mitään, yhtä vähän kuin minä häneltä. Sanalla sanoen, rakas Bussy, hän on kertonut minulle kaikki. Sallikaa minun nyt onnitella teitä, joka olette verraton kaikessa. Ja kun kerran olette kutsunut minut luoksenne, niin suvaitkaa, että annan teille hyvän neuvon.
— Minkälaisen?
— Vapauttakaa itsenne mahdollisimman pian tuosta vihattavasta Monsoreausta. Hovissa ei kukaan tunne teidän suhdettanne hänen vaimoonsa. Hetki siis on suotuisa. Ja kun sittemmin menette lesken kanssa naimisiin, niin ei kukaan voi sanoa, että olisitte surmannut miehen hänen vaimonsa tähden.
— Mainiota ehdotustanne on vain yksi este haittaamassa: olen luvannut Dianalle säästää hänen miehensä henkeä, ellei hän itse hyökkää kimppuuni.
— Siinä teitte väärin, sillä mitään sellaista ei pitäisi koskaan luvata. Ellette pidä kiirettä, tulee kyllä Monsoreau, joka on viekas heittiö, saamaan suhteen selville. Ja siitä selon saatuaan hän, jossa ei ole pisaraakaan ritarillisuutta, yksinkertaisesti salaa murhauttaa teidät.
— Tapahtukoon Jumalan tahto! — vastasi Bussy hymyillen. — Mutta paitsi sitä, että tulisin rikkoneeksi Dianalle vannomani valan, jos hänen miehensä surmaisin…
— Hänen miehensä!… Tiedättehän hyvin, että Monsoreau ei ole hänen miehensä!
— Tiedän, mutta hän on sitä ainakin nimellisesti. Paitsi sitä, kuten jo sanoin, että rikkoisin vannomani valan, tulisi maailmakin minua tuomitsemaan.