— Aivan niin.
— Siinä tapauksessa minä otan tallista hevosen ja koetan hakea käsiini hänen korkeutensa. Voinhan tosiaankin kysellä lähemmin tiellä.
— Kaiken todennäköisyyden mukaan te sillä tavoin tulette löytämään hänen korkeutensa.
Monsoreau siirtyi talliin, jossa oli kymmenen tai kaksitoista mitä kauneinta hevosta. Hän silmäili niitä hevostentuntijan katsein.
— Minä otan tuon tummanruskean, — sanoi hän. Satuloikaa se minua varten.
— Se on hänen korkeutensa lempihevonen, Roland. — Sillä hän ratsastelee joka päivä. Hän on saanut sen lahjaksi kreivi Bussyltä, eikä se nyt olisi tässä tallissa ollutkaan ellei hänen korkeutensa tänään koettelisi uusia, Toursista saamiaan hevosia.
— Näyttää siis siltä, että minäkin osaisin hevosia arvostella.
Minuutissa oli Roland satuloitu ja Monsoreaun kreivi sen selässä.
— Herttua meni ulos tästä portista ja läksi ratsastamaan tuota katua alaspäin, — sanoi hovimestari.
Kun Monsoreau huomasi, että hevonenkin ihan itsestään läksi samalle suunnalle, virkkoi hän: