— Ja myöskin vaimo, — jatkoi Antraguet.
— Niin, — toisti kreivi koneellisesti, — minulla on jahtiväkeä, metsiä ja vaimo. Kyllä, hyvät herrat, totta se on.
— Järjestäkääpä meille villisianmetsästys, kreivi, — sanoi prinssi.
— Minä koetan, armollinen herra.
— Mitä hittoa! — huudahti muuan anjoulainen ylimys. — Te kostatte! Olipa se kaunis vastaus, vaikka metsä vilisee villisikoja täynnään. Jos minä menisin metsästämään Méridorin puoleisiin metsiin, niin sitoutuisin viidessä minuutissa ajamaan esille kymmenen kappaletta.
Monsoreau kalpeni. Hän ajatteli hänkin Méridorin puoleisia metsiä.
— Niin, niin, huomenna, huomenna! — huusivat ylimykset yhteen ääneen.
— Tahdotteko järjestää meille metsästyksen huomenna, Monsoreau? — kysyi herttua.
— Olen aina valmis noudattamaan teidän korkeutenne käskyjä, vastasi Monsoreau. — Mutta, niinkuin teidän korkeutenne jo äsken suvaitsi huomauttaa, minä olen liian väsynyt johtamaan metsästystä huomenna. Sitäpaitsi pitäisi minun saada hieman tutkia seutuja.
— Ja täytyyhän hänen, saamari vieköön, saada tavata vaimoaankin! — huomautti herttua muhoisasti. Ja siitä tuo miesparka yhä enemmän lujittui vakaumuksessaan, että juuri herttua oli hänen kilpailijansa.