— Rouva Saint-Luc'ko?
— Niin, ystävättäreni Saint-Luc.
— Entä herra Saint-Luc?
— Ei jätä vaimoaan, kuten hyvin tiedätte. He ovat menneet naimisiin rakkaudesta, he. Te kai olette nähnyt herra ja rouva Saint-Luc'in.
— Ne eivät olleet herra ja rouva Saint-Luc. Se olitte te, sillä minä teidät täydellisesti tunsin. Sitten siinä vielä oli mies, jota minä en tuntenut, mutta jonka minä olen oppiva tuntemaan, sen vannon.
— Väitättekö siis yhäkin, että minä olin siellä?
— Väitän. Minähän sanon teidät tunteneeni ja kuulleeni teidän huutonne.
— Kun tulette järkiinne, hyvä herra, olen valmis teitä kuulemaan. Mutta nyt katson parhaaksi vetäytyä pois.
— Ette, rouva, — sanoi Monsoreau, tarttuen Dianan käteen, — te jäätte.
— Hyvä herra, tuossa tulevat herra ja rouva Saint-Luc. Toivon, että te heidän läsnäollessaan hillitsette vihaanne.