Saint-Luc ja hänen rouvansa näkyivät tosiaankin tulevan eräällä puistokäytävällä. Heidät oli saanut lähenemään juuri soimaan pantu ruokakello. He tunsivat heti kreivin ja arvattuaan läsnäolollaan päästävänsä Dianan pahasta pälkähästä lähestyivät nopeasti.
Rouva Saint-Luc kumarsi syvään Monsoreaulle. Saint-Luc ojensi hänelle ystävällisesti kätensä. Vaihdettiin muutamia kohteliaita sanoja. Sitten tarttui rouva Saint-Luc kreivin käsivarteen, Saint-Luc tarjosi oman käsivartensa Dianalle, ja niin läksivät he ruokasaliin.
Monsoreaun kreivi sai paikan herra ja rouva Saint-Luc'in välissä, ja Diana, ystävättärensä hienotunteisuuden johdosta, Saint-Luc'in ja paroonin keskessä. Keskustelu muodostui ylimalkaiseksi ja kosketteli tietenkin Anjoun herttuan Angersiin saapumista. Monsoreau olisi kyllä mielellään vaihtanut puheenainetta, mutta hän olikin nyt tekemisissä tottuneitten pöytätoverien kanssa. Saint-Luc ei lainkaan kieltäytynyt hänelle vastailemasta. Hän päinvastoin kaikin tavoin imarteli tuota mustasukkaista aviomiestä. Ja Saint-Luc'in puheliaisuuden vuoksi sai Diana olla vaiti.
— Tuo Saint-Luc on narri ja lavertelee kuin kottarainen, — tuumaili kreivi itsekseen. — Hän vielä tavalla tahi toisella ilmaisee minulle sen, mitä haluan tietää.
Monsoreau ei tuntenut Saint-Luc'ia, sillä hän oli saapunut hoviin juuri samoihin aikoihin kuin viimeksimainittu oli poistunut. Ylihovijahtimestari alkoi jutella tuon nuoren miehen kanssa tavalla, joka yhä enemmän rauhoitti Dianaa. Sitäpaitsi heitti Saint-Luc silloin tällöin Monsoreaun kreivittäreen katseita, jotka selvästikin merkitsivät:
— Olkaa rauhallinen! Minulla on muuan suunnitelma tekeillä.
24.
Saint-Luc'in suunnitelma.
Päivällisten päätyttyä tarttui Monsoreau uudelleen ystävänsä käsivarteen ja vei hänet mukanaan ulos linnasta.
— Pidän itseäni enemmän kuin onnellisena tavattuani teidät täällä, minä kun jo etukäteen pelkäsin Méridorin yksinäisyyttä, — puheli hän.